perjantai 1. toukokuuta 2015

Kill City Kills! Tuhottua Kalliota

Tässä oli ennen Kill City. Se tuhottiin. Tilalla on kuntatalo. Perkkkll. Robotit nousevat kapinaan, metallisin nyrkein. Ja rautapersein ;)  (ironinen atomirotta-viittaus) Lähiympäristössä on vielä jotain kaunista työläisten puuidylliä säilytetty. Miksi työläisten asuinalue tuhotaan? Why they destroy our city? Especially thea areas of working class?
      This used to be my playground. Well, not, I never visited Kill City. In Lepakko Batcave i was first when Lola Ego had a gig there.





Kill City (kortteli) – Wikipedia



ja tuubissa:


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Sateisena päivänä matineassa ihana Alan Cumming

Sateisena päivänä matineassa ihana Alan Cumming, näytelmässä Bent, eturivissä, keskellä.
viimeksi Alan briljentaarisi paljaine peppuineen Lontoossa upeassa näytelmässä Bent, jossa hän aluksi nukkuu pitkään ja leuhuttelee laiskotellen kimonossa itsekkäänä kabareetähtenä, mutta joutuu keskitysleirille - koska homoja ei suvaita.

Selkeimmin natsismin ja gotiikan yhdisti Julie Taymor aikaansa edessä olevalla käsikirjoittamassa ja ohjaamassaan elokuvassaan Titus (1999). Titus perustuu Shakespearen verisimpään ja raaimpaan näytelmään Titus Andronicus, ja silpominen, hyväksikäyttö, vallan verinen jano ja raivo minkä heikkous aihetta on siirretty maukkaasti tähän moderniin elokuvaan.

Teoksessa uusi antiikin Rooman keisari on sadistinen huono hallitsija Saturnus - hän on pukeutunut mustaan nahkaan ja metallilla koristeltuihin maihinnousukenkiin tai tolppapohjiin, tai tulenpunaiseen satiinipukuun, mutta kuitenkin käyttää enimmäkseen vanhinta väriyhdistelmää: musta [hiili, karhunmarja], valkea [kalkki, hiekka], punainen [veri, punamulta] - jotka tietystikin toistuvat hakaristi-lipussa. Häntä näyttelee persoonallinen Alan Cumming, joka on tuttu elokuvista Rahat ja henki (Plunkett and Macleane), Investigating Sex, Nicholas Nickleby, X-Men 2, Kiviset ja Soraset las Vegasissa, Eyes Wide Shut, sekä teatterista: mm. tuhma & älyllinen musikaali Cabaret, jossa hän taisi olla itseoikeutetusti taisi olla seremoniamestari... Hän on useasti palkittu, äärimmäisen viehättävä ja vaativa katseenvangitsija; viimeksi Alan briljentaarisi paljaine peppuineen Lontoossa upeassa näytelmässä Bent, jossa hän aluksi nukkuu pitkään ja leuhuttelee laiskotellen kimonossa itsekkäänä kabareetähtenä, mutta joutuu keskitysleirille - koska homoja ei suvaita.

Niin Bent kuin Cabaret ovat näytelmiä Weimarin ajalta – jolloin kaikki oli niin ihanaa, villiä, dekadenttiä ja vapaata, mutta natsit marssivat ja sulkivat yökerhojen valot.

Itse Bent näytelmän logo on upea – siinä kirjaimet muodostuvat pukuhuoneen kirkkaista lampuista alkaen B-kirjaimesta, mutta päättyen mustaan T-kirjaimeen. Sellaista grafiikan pitää ollakin. Viiltävää ja totta. Kirjoitan jossain vaiheessa oitemmän pätkän Weimarin ajasta, mutta nyt en.

Tässä elokuvassa Titus Alan Cummingin kasvoilla on kultaista ja metallisen vihreätä luomiväriä, hänellä on musta lyhyt, selkeästi leikattu tukka, ja hän puhuu 1950-luvun mikrofooniin kuin rocktähti, näyttelijä, vaikka siis on antiikin Rooman hallitsija. Saturnus yhdistelmä Marilyn Mansonia ja Hitleriä. Miksi? Nihilistisen goottirockin ja industriaalin metelin musta nahka- ja kumivaatetus liittyy yhteen tässä postmodernisti fasismin kanssa. Hän menee tietysti naimisiin vangitun goottikuningattaren nimeltä Tamora [ Jessica Lange ] kanssa, joka ei tietenkään ole gootiksi pukeutunut kuten nykyaikana vaan lähinnä kultaiseen, hän siis on blondi koska tämä tarina kertoo "julmien" ja "barbaaristen" goottien hyökkäyksestä Roomaan. Tamora on myös koston jumalatar...
Itse Titusta, lojaalia soturia, näyttelee Anthony Hopkins.





Linkit ja lisäinfoa:
Weimarin tasavalta wikissä
Bent näytelmä englanninkiel. wikissä
2006 December: Trafalgar Studios in London, starring Alan Cumming as Max. Alan Cumming englanninkiel. wikissä: " In 2006 he returned to the West End playing the lead role in Bent, a play about homosexuals in Germany under the Nazis. "
Alanin viralliset siivut alancumming.com Bent linkissä, ja:
" As I was nearing the end of the Broadway run of The Threepenny Opera, I was asked to play Max in Bent at the Trafalgar Studios in London's West End.  I had actually decided I didn't want to do any theatre for a while, but opportunities like this don't come along very often.
Bent is one of the most amazing plays I have ever been in.  It tells the story of a gay man, Max, who is living with his boyfriend Rudy in Berlin in the 1930s.  The play begins the morning after the Night of the Long Knives - a Nazi purge against Ernst Rohm and his SA - which effectively ended the decadent world of the Weimar era.
Max and Rudy are forced to go on the run and are eventually captured. On the train to Dachau Max is forced to beat Rudy to death to prove to the guards he is not a homosexual. Later in the camp he falls in love with fellow prisoner Horst, whose ultimate death makes Max accept himself and his homosexuality as never before.
The reason I think the play is so great is that audiences have a visceral reaction to it. It is a very rare thing in the theatre. It is of course a harrowing thing to play someone who is going through what Max goes through, but I used to feel sorry for the unsuspecting audience who had to go down the road to hell with him and are spat out at the end.
 The play was first performed in 1979 at the Royal Court in London and Ian McKellen played Max. It subsequently moved to Broadway where Richard Gere played him. Ian came to see a preview with Micheal Cashman (who had played Horst in the last London production) and ended up coming with me and the rest of the boys to make an appearance at the club G.A.Y. and exhorting the throngsto come and see us.
When Bent was first performed it did a great deal to highlight the treatment of gays under the Third Reich, a topic that had been swept under the carpet for generations.  It still is very shocking and because of the intense nature of its subject matter in all aspects, it is able to evoke very violent reactions in people. As much as it was ardous and exhausting, I loved every minute of it.
The cast were amazing. Maybe because of what we had to do onstage every night, off stage we had an absolute blast. The Bent boyz regularly reunite in London to party on. The oldest bent boy but always the last to leave was Martin Sherman the playwright (we call him the Sherminator), an amazing man with stories that you will not believe!
Bent really challenged me. Physically I had to lose a lot of weight (annoyingly I had bulked up a bit to play Mac the Knife!) and Ann Yee the movement director put us through daily boot camp that gave me muscles in places I never wanted to get them, and Daniel Kramer the director pushed me to places that were not very pleasant to go to but utterly neccesary for the rawness and the pain that had to emanate from such a  story.  I will never forget it. "  Alan Cumming com / Bent

Homohistorian merkkipäiviä: 16. heinäkuuta 1937: Natsi-Saksaan Weimarin kaupungin lähelle perustettiin Buchenwaldin keskitysleiri. Se oli tarkoitettu poliittisille vangeille, mustalaisille, jehovantodistajille ja homoseksuaaleille. Homoille tehtiin monenlaisia kokeita, mm. kastroimalla. Homojen kohtaloita keskitysleireissä tutkittiin ensimmäisen kerran vasta 1970-luvun alussa (Heinz Heger 1972: Die männer mit den Rosa Winkeln). Sen pohjalta maailmalle levisi vuonna 1978 näytelmä Bent. Amerikkalaiset joukot vapauttivat keskitysleirin 11.4.1945. linkissä